Hän, joka ei ota riskiä, ei juo samppanjaa

-sanoo venäläinen sananlasku...

Siinäpä tiivistettynä tämänhetkinen business plan. Sisältää myös kustannuslaskelmat ja riskianalyysin. Pitänee nyt taas jälleen kerran ottaa hieman isompi riski bisneksen suhteen. Kyllä ne yleensä on toiminut aika hyvin. Yhtenä toimintaohjeena bisneksessä olen pitänyt sitä ettei mitään riski-ideoita kannata toteuttaa jos on kiire yms. Silloin ei ajattele täysin terävästi.

Kirjoittelen ehkä asiasta lisää, (jos) kun saan sen toteutettua...Paras tapa varmistaa ettei jotain tapahdu on puhua siitä mahdollisimman paljon etukäteen. Ihme juttu tuokin.

Lomailua

Tulipahan vaihteeks käytyä Kreetalla, vastaava reissu kuin vuosi sitten. Peruslomailua, hyvää ruokaa & juomaa ja sopivasti aurinkoa. Siinäpä ne tärkeimmät. Ens kerralla pitää vaan yrittää saada vähän isompi porukka mukaan niin meininki vaan paranee..Muutamat norjalaiset muijat olivat ihan hauskaa ryyppäilyseuraa. Niitten kans tuli hyvin juttuun kun pystyi puhumaan paskaa ruotsalaisista. Olivat sitä mieltä että kaikki ruotsalaiset miehet näyttää homoilta. Hehheh. Perhehotelli ei ehkä ollut ihan paras valinta. Jossain vaiheessa tuli respasta soitto että voisitte olla vähän hiljempaa, kun monet asiakkaat valittaneet. Ihan varmasti olleet just niitä ruotsalaisia. Prkl. Tosin oli muutenki jo aika lähteä baariin niin eipä tuo iso ongelma ollut. Sen jälkeen ilta vähä meni vituiksi omaa syytäni kun en jaksanut odotella muita vaan hyppäsin kohdalle osuneeseen taksiin ja luotin siihen että muut tulevat samaan baariin, jossa edellisenä iltana olin kaverin ja tyttöystäväni kanssa. Humalassa saadut päähänpistot ei aina ihan täysin toimi kyl...

Mitähän muuta. Joku zorbas oli yrittäny ostaa mun tyttöystävää kun se oli shoppailureissulla. Onneks en ite ollu paikalla, ainakaan kännissä. Sittenhän sitä ois voinu jo ahneuksissaan miettiä ainakin vuokraamista :) Autoilu oli ihan mukavaa vuokra-autolla. Isommilla teillä pystyi ajamaan omantunnon mukaan. Aika reilua vauhtia sai ajaa ja silti meni joku hätäinen ohi. Sinänsä outo ilmiö kun kreikkalaiset oikein korostavat kiireetöntä elämäntapaansa, mutta eipä se juuri liikenteessä näkynyt. Hotellin ja rannan välissä oleva tie oli myös aika mielenkiintoinen. Autot ajeli n. 60 vauhtia ja ihmiset käveli tien sivussa ja sopivista väleistä yli. Sinänsä siihen tottuu äkkiä ja osaa kyl varoa autoja, mutta tuntuisi oudolta jos suomessa olisi samanlaisia paikkoja. Täällähän varmaan kohta tulee pakolliseksi käyttää kypärää kävellessä kun silloinkin voi kaatua ja lyödä päänsä. Pitää nyt kohtaloa uhmaten sanoa, että en ole kertaakaan käyttänyt mitään suojia kun olen rullaluistimilla tänä kesänä liikkunut. Sillon oppii hyvin kyllä varomaan kaikkia asfaltilla olevia pikkukiviä ja kadun reunoja ym. Ei ole vielä tullut kaatumisia.

Tuli just mieleen että mitenkähän en ole aikasemmin tajunnut helppoa tapaa löytää kirjoitusinspiraatiota. Pitää vaan valvoa tarpeeksi myöhään, silloin irtoaa paremmin juttua. Joskus voisi myös kokeilla aamukirjoittamista, jos vaan sais joskus itsensä ajoissa ylös. Olen ihan käsittämättömän laiska heräämään aikaisin, jos ei ole mitään todella pakottavaa syytä.

Nyt sitä sitten palautuu taas perinteiseen suomielämään. Tyhjänpäiväistä netissä roikkumista, turhien uutisten lukemista, satunnaista ryyppäystä josta tulee krapula ja liskojen yöt, bisneksen tekemistä ja siinä sivussa sitten oikeaa elämää. Ihan tyytyväinen olen elämääni tällä hetkellä, mutta jotenkin sitä vaan päätyy aina valittamaan kaikesta turhasta kun ei ole todellisia ongelmia hengissä selviytymisen suhteen. Toistahan se olisi ollut pari sataa vuotta sitten kun pitäis hiki päässä kerätä ruokavarastoja talvea varten yms. Tuskinpa sitä sillon kerkeis/jaksais ansgtailla mistään turhasta.

Bisnestä, bisnestä....

Jälkeenpäin kirjoitettu johdanto: Tästä tuli nyt hyvin sekava tajunnanvirrasta kirjoitettu teksti, mutta ehkä tuossa jotain mielenkiintoista on seassa. Teksti kirjoitettu n. kahden aikaan yöllä, koska pitäisi vielä valvoa pari tuntia eräästä syystä....

Nyt ei oikein irtoa mitään hauskoja juttuja, kun on pitänyt vaihteeks miettiä lähinnä bisneksiä...Olen kuullut lukemattomia kertoja tarinan, kun joku työssäkäyvä ihminen miettii yrityksen perustamista ja töiden lopettamista. Lähes poikkeuksetta kellään ei ole uskallusta toteuttaa haavettaan. Itse olen tavallaan samassa tilanteessa, koska haluaisin joskus keskittyä ihan täysin kirjoittamiseen, mutta en kuitenkaan pysty lopettamaan bisneksiä...Pitäisi varmaan yrittää järkätä tarpeeksi pitkä loma että saisi ajatukset pois työstä. Mulle ei vaan kukaan maksa lomarahoja tai päivärahaa esim sairasloma-ajalta, joten on hieman haasteellista rahoittaa pitempi loma....

Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista. Yleisellä tasolla tuntuu, että bisnes on jotenkin muuttunut alkuajoista kun aloitin sen virallisesti n. 10 vuotta sitten. Silloin oli ihan itsestään selvää, että raha ja tuote vaihtavat omistajaa. Nykyään tuntuu olevan jo oletuksena, että kaikki pitäisi myydä velaksi. Meinaa mennä hermo välillä...Jotenkin bisneksestä menee maku, jos se muuttuu liian vakavaksi. Parhaimmillaan se taas on todella hauskaa ja antoisaa.

Hyviä puolia tässä ammatissa on se, että on tullut nähtyä niin paljon kaikenlaista ja selvitettyä monenlaisia ongelmia ettei tässä enää ihan vähästä säikähdä.

Jos joku miettii bisnesmiehen uraa voin antaa hyviä neuvoja mitkä pätevät lähes poikkeuksetta joka alalla. Velaksi myydessä on tärkeää varmistaa että velallinen on jollakin tapaa riippuvainen sinusta tai hyötyy toiminnasta selkeästi. Silloin maksuissa ei ole mitään ongelmia...Jos maksuista neuvottelee ja velaksi ostaja sanoo "Älä huoli, saat kyllä rahasi" voit olla täysin varma että maksut vähintään viivästyvät reilusti. Jostain syystä tuo "älä huoli" on hyvin yleinen lauseke jota käytetään...Vastaavan ilmiön olen kyllä huomannut omallakin kohdalle, sinne suuntaan tulee hoidettua maksut ensimmäisenä, josta eniten hyötyä on, jos tiukkaa tekee joskus. Mistään "talouslamasta" en juurikaan välitä. Siihen on tietenkin helppo vedota, kun ei yritä kehittää bisnestä mihinkään suuntaan. Ei jaksa itse jäädä voivottelemaan miten hirveetä on kun on kauheeta, helpommalla pääsee kun tekee jotain asioiden eteen...

Suomessa tuntuu olevan kaksi tapaa tehdä bisnestä. Bisneksen täytyy olla joko niin pieni, että sen voi hoitaa lähes yksin tai sitten niin iso, että siihen voi ottaa useita työntekijöitä ja rahaa tulee paljon. Näiden kahden välimuoto ei toimi, sen olen todennut itse ja monet muutkin...

Jos ajatusmaailma on sitä, että hyppäät kaivoon kun valtio käskee tai laki määrää niin en suosittele bisnestä ammatiksi. Ei vaan toimi...

Kilpailu on eräs asia, josta en erityisemmin pidä. Olen lukemattomia kertoja keksinyt hyviä bisneksiä, jotka toimivat jonkun aikaa. Yleensä ei kuitenkaan mene kauaa, kun hyvältä näyttävä bisnes houkuttelee alalle muita yrittäjiä ja samalla tuotot pienenevät. Jos ei tykkää kilpailusta pitää tehdä jotain niin erikoista ja hankalaa, ettei sitä muut halua tai sitten jollain tavalla epämääräistä hommaa.

Muita mielenkiintoisia ilmiöitä: Kun bisnekset sujuvat hyvin puhelin soi koko ajan ja kaikenlaisia bisnesehdotuksia tulee koko ajan. Sitten kun menee huonosti saa puuhailla ihan rauhassa itsekseen. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä...Eli kannattaa opetella pelaamaan upporikasta ja rutiköyhää, tilanteen mukaan...

Tuli nyt aikamoista tajunnanvirtaa tästä tekstistä, mutta olkoon. Sitä taitaa tää elämä muutenkin olla välillä. Mikä on bisnesmiehen ja yrittäjän ero? Bisnesmies pystyy toimimaan alasta riippumatta ja näkee kaiken laaja-alaisesti, yrittäjä keskittyy täysin omaan alaansa. En otaa kantaa kumpi on parempi tapa, ihmiset ovat erilaisia...

Sellaisen maailman kyllä haluaisin nähdä missä jokainen joutuisi pärjäämään täysin omillaan, eikä takana olisi yhteiskunnan tukea ja turvaa (holhousta). Silloin ainakin tekijämiehet saisi vähän enemmän arvostusta, nythän sitä tuntee itsensä välillä vähän tyhmäksi kun hengissä pysyisi myös tekemättä mitään. Jotenkin ihmiset on aivopesty siihen, että täysin järjestäytynyt yhteiskunta on täysin välttämätön ihmiskunnan kannalta. Ei näin välttämättä kuitenkaan ole, yhtä hyvin sairaista ja vanhuksista voitaisiin huolehtia vaikka yhteiskunta ei sitä tekisi. Ehkä ihmiset välittäisivät sitten enemmän läheisistään...

Joskus matkaillessa olen kylla huomannut, että muissa maissa bisneksen tekijää arvostetaan enemmän kuin täällä. Amerikassa en ole edes käynyt, joka lienee kärkimaita tässä suhteessa. Mikä ero muuten on suomalaisella ja amerikkalaisella ryysyistä rikkauksiin tarinalla? Amerikkalainen keksii jonkun todella hullun idean ja toteuttaa sen ympärillä olevien "hullujen" avustuksella ja isolla riskillä. Suomessa voi käydä niin, että hullun idean keksijä laitetaan sitten oikeasti hullujen seuraan ja sanotaan että näin ei saa tehdä. Pitää elää ja olla tasaisesti kuten muut. Tai toinen vaihtoehto on, että bisnes alkaa toimia ja siinä päästään pitkälle. Sitten kun menestystä tulee liikaa valtio puuttuu asiaan ja hoitaa verotuksellisin keinoin menestyjän takaisin maantasalle, täällähän ei rikastuta. Muille voisi tulla vaikka paha mieli. Menestyvät bisnesmiehet lynkataan julkisesti ja haukutaan maanpettureiksi vaikka he olisivat elämässään maksaneet veroja enemmän kuin muutama sata tavallista duunaria. Irwinin biisejä kannattaa esim kuunnella, niistä löytyy viisauden sanoja....

Kaasuautoista....Olihan se tiedossa miten tämän maan päättäjät (mulkut) toimivat ja olen tavallaan tyytyväinen että aavistin sen. Laitatin yhteen autooni maakaasulaitteet hyvissä ajoin, kun kaasu oli erittäin halpaa ja siihen ei ollut tulossa mitään rangaistusveroja. Ehtihän tuolla ajella jonkun verran ja olisin jäänyt voitolle, ilman yllättäviä ongelmia muista asioista johtuen. Nyt näyttää siltä että kaasulle määrätään isommat verot ja autolle ylimääräinen käyttömaksu, jonka ainoa peruste on se että tässä maassa ei kukaan saisi hyötyä mistään asiasta ettei kellekään tule paha mieli. Silti tämä maa on täynnä kateellisia ihmisiä, en ymmärrä.
Ihan kuin se nyt olisi iso ongelma, kun joku köyhä ajelee kaasuautolla hieman halvemmalla kuin naapuri velkavolvollaan...Jotenkin valtion bisneslogiikka tuntuu olevan aina se, että ihmiset huijataan tekemään jotain päätöksiä perustelemalla asiaa säästöillä. Sitten kun tarpeeksi porukkaa on saatu mukaan korotetaan jotain maksuja ja otetaan rahat pois. Miksi asioiden pitää mennä aina noin? Eikö joskus voisi toimia reilusti jossain asiassa? Yleensäkin koko kaasuautoilu hoidettiin alunperin mulkkuilun hengessä. Jos ympäristöstä tms välitettäisin jotain olisi meille annettu mahdollisuus asentaa autoihin matalapaineiset kaasujärjestelmät, eli se joka toimisi ihan tavallisella nestekaasulla jos tankkausasemaa ei ole lähellä. Thaimaassa hyvinkin yleinen systeemi esim takseissa ja myös virossa hyvin yleisiä.
Tai kyllähän täälläkin voit asentaa sellaisen autoosi, maksat vaan valtiolle n. 300e/päivä tästä ilosta.

Asioita jotka ovat menettäneet arvonsa

"Ihminen ei elä vain henkilökohtaista elämäänsä yksilönä vaan myös, tietoisesti tai tiedostamattaan, aikakautensa ja aikalaistensa elämää." -Thomans Mann, Taikavuori.

Viime vuosikymmenien huikean nopea tekniikan kehitys on vaikuttanut moniin asioihin. Kaikki on nykyään helposti ja nopeasti kaikkien saatavilla, kaiken aikaa. Mielestäni tämä on johtanut monissa tapauksissa siihen että asiat ovat menettäneet arvonsa. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Musiikki, elokuvat, valokuvat, vip-kortit ravintolaan, matkustelu...

Musiikin arvon menetys on helppo ymmärtää. Ennen piti nähdä vaivaa uuden levyn hankkimiseksi, oli se nyt missä muodossa tahansa. Nykyisin minkä tahansa uutuuslevyn voi helposti ladata netistä. Ketään ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, jos kerrot saatuasi hankituksi juuri ilmestyneen cd:n suosikkiyhtyeeltäsi. Tällaista pidettäisiin nykyään lähinnä outona, ennen siinä kuitenkin oli jotain hienoa. Siinäkin oli vielä jotain hienoa kun markkinoille tuli polttavat cd-asemat ja taisi itse tulla hankituksi ihan ensimmäisiä sellaisia, huipputekniikkaa silloin oli nelinopeuksinen asema ja mustesuihkutulostin jolla sai tulostettua cd:n kansia.
Toisaalta livekeikkojen arvostus on pysynyt vähintään samana tai jopa noussut. Samaa tunnetta ei pysty tavoittamaan mitenkään.

Elokuville on tapahtunut periaatteessa sama homma, kuin musiikille, joten ei siitä sen enempää...

Entäpä valokuvat? Minusta siinä oli jotain hohtoa kun filmikameralla otettiin pikkuhiljaa n. 30 kuvaa ja sitten odoteltiin jännityksellä kehittämistä millaisia otoksia tuli. Siinäkin oli jotain hienoa kun pystyi näyttämään kavereille kuvia, joita ei ollut nähtävillä missään muualla...Sitten tuli digikamerat, sellainenkin tuli tietysti hommattua ja olihan se aluksi hienoa. Nykyisin siitä on vähän mennyt maku kun digikamera löytyy kaikilta ja jokaisista kissanristiäisistä pitää olla vähintään 500 kuvaa, kiinnostaa....Ja tietysti kuvat voi laittaa jakoon vaikka facebookkiin, josta ne voi katsoa kuka tahansa. Joten vähiin jää sekin ilo että voisi kavereitten kanssa katsella valokuvia. Ketään ei kiinnosta....

Mitä hienoa on ravintolan vip-kortissa jonka voi ostaa kuka tahansa, kun rahaa vaan löytyy tarpeeksi? En ymmärrä yhtään. Jotkut vielä sitten ovat mielissään kun ovat olevinaan jotain parempia ihmisiä. Jotain hienoa siinä olisi, jos vip-kortti täytyisi ansaita jotenkin....

Matkustelu...Monet ihmiset ovat nykyään kiertäneet puoli maapalloa, joten eipä tässä silläkään pääse paljon elvistelemään kun on itse pari kertaa tullut jossain käytyä. On siinä joskus kauan sitten ollut hohtoa, kun toiselle mantereelle päästäkseen on täytynyt laittaa henkensä alttiiksi viikkoja tai kuukausia kestävää merimatkaa varten.